Wiener Walzer im Moshpit der Eitelkeiten
Wien on erilainen. Ainakin kaupunkimarkkinointi väittää niin, ja jokainen, joka lauantai-iltapäivänä tunkee itsensä Schönbrunnin kunniapihan läpi, tietää: Wien on ennen kaikkea äänekäs, täynnä ja yksi valtava selfie-museo. Juuri tähän Ratlehole iskee uusimmalla singlellään "Franz and Sissi - Back To Schönbrunn". Siinä missä muut bändit romantisoivat keisarillista menneisyyttä tai purkavat sitä tylsästi, tämä eurooppalainen virtuaalimetalliyhtye valitsee täydellisen satiirisen liioittelun tien. Kappale on akustinen purkukuula, joka tarjoillaan hymyn kera – kermavaahdolla ja tuplabasareilla koristeltuna. Se on soundtrack sille hetkelle, kun tajuaa, että keisarillinen loisto on enää vain kulissi globaalille turismivirralle.
Jo intro ei ota vankeja. Pettävän lempeä viulumotiivi, joka muistuttaa uudenvuodenkonserteista, sahataan brutaalisti rikki riffillä, joka on yhtä kuiva kuin kolme päivää vanha munkki. Ratlehole todistaa tässä hienovaraisen tajunsa dynamiikasta. He tietävät tarkalleen, milloin tarjota kitschiä, vain polkeakseen sen sekunteja myöhemmin maahan jylisevillä rummuilla. Tuotanto on yllättävän läpinäkyvä; jokaisella instrumentilla on paikkansa miksauksessa, mikä ei ole itsestäänselvyys sovitusten tiheydessä – sinfoniset elementit kohtaavat thrash-vaikutteet.
Das Imperium schlägt zurück – aber anders
Sanoituksellisesti liikumme kapealla rajalla nostalgian ja dystopian välillä. "Schönbrunn, Glühwein und an Kaiserschmarrn - wie habe ich das geliebt" kuulostaa aluksi tyypilliseltä viininhuuruiselta wieniläiseltä haikeudelta. Mutta särö seuraa välittömästi. "Tourists crowd like locusts" (turistit tungeksivat kuin heinäsirkat) on kappaleen keskeinen kuva. Ratlehole käsittelee historiallisen paikan vieraantumista. Keisari palaa, mutta hän ei löydä kansaa, joka palvoisi häntä, vaan massan, joka katselee häntä "magic glassin" (älypuhelinten) läpi. Tämä metafora osuu. Tekstissä mainitut neonväriset univormut ovat nykyaikaisten pyhiinvaeltajien funktionaalisia vaatteita, jotka eivät ole tulleet historian, vaan täydellisen Instagram-paikan vuoksi.
Musiikillisesti bändi korostaa tätä kiirettä temponvaihteluilla, jotka muistuttavat piiskaniskua. Kertosäe "Gloriette burns – the sky turns red" on hymni, joka livenä (mikäli virtuaalimuusikot koskaan seisovat oikealla lavalla) aiheuttaisi varmasti täydellisen eskaloitumisen. Tässä klassinen heavy metal sulautuu lähes operettimaiseen dramatiikkaan. Juuri tämä on se erityinen "Comedy Metal" -lähestymistapa, jonka Ratlehole on hionut huippuunsa: musiikki on käsityöläistaitona vakavasti otettavaa, mutta sisältö rikkoo odotukset silmäniskulla.
Visuelle Anarchie: Kaiser Franz im Laser-Gewitter
Siirrytään tämän julkaisun visuaaliseen ytimeen. Musiikkivideo on malliesimerkki siitä, miten historiallinen ankaruus törmäytetään digitaaliseen hulluuteen. Näemme päähenkilöt 3D-animoituina hahmoina, jotka kompastelevat läpi hyperrealistisen mutta täysin ylilyödyn vuoden 2025 Schönbrunnin. Kontrasti ei voisi olla kovempi: elegantti Sissi ja stoalainen Franz Joseph vangittuina selfie-tikkujen ja neonvalojen maailmaan. Erityisen vahva on kohtaus, jossa Gloriettea ei valaise aurinko, vaan absurdi lasershow, samalla kun bändi – tai paremminkin heidän avatarinsa – esiintyy katolla.
Juuri tämä visuaalinen kieli nostaa kappaleen seuraavalle tasolle. Ratlehole hyödyntää animaation mahdollisuuksia tehdäkseen asioita, joita ei koskaan sallittaisi oikeissa kuvauksissa maailmanperintökohteessa. Ilotulitus Neptunus-suihkulähteen yllä keisarin soittaessa ilmakitaraa? Todellisuudessa byrokraattinen painajainen, tässä visuaalinen juhla. Ennen kuin syvennymme kulttuurianalyysiin, tämä spektaakkeli on nähtävä, jotta ironian ymmärtää täysin:
Katsokaa, kuinka monarkia törmää nykyaikaan:
Zwischen Wiener Schmäh und Metal-Riff
Visuaalisen yliannostuksen jälkeen kannattaa tarkastella kulttuurista komponenttia. Miksi tämä kappale toimii juuri Wienissä niin hyvin? Koska Wien on kaupunki, joka rakastaa omaa morbidisuuttaan ja loistoaan, mutta samalla valittaa siitä. Ratlehole tavoittaa tämän "narinan" ja kääntää sen metalliksi. Kun teksti julistaa "Ignor the noise, the world’s profane!", se on alkuperäiswieniläinen vetäytyminen yksityisyyteen, biedermeieriin, samalla kun ulkona maailma palaa. Tässä vain ei pala maailma, vaan turismihulluus raivoaa.
Bändin jäsenet – etunenässä fiktiiviset hahmot Lex Alpen ja Vera Vale – toimivat tarkkuudella, joka sopisi monelle oikeallekin bändille. "Fast Waltz of Madness" ei ole vain tekstirivi, vaan kappaleen rytminen perusta. 3/4-tahtia vihjaillaan yhä uudelleen, vain jotta 4/4-jyräys vyöryisi sen yli. Tämä on musiikillista satiiria korkeimmalla tasolla: valssia ei siteerata miellyttämisen halusta, vaan tilanteen absurdiuden korostamiseksi.
Ein Fazit in Gold und Stahl
Onko "Back To Schönbrunn" pelkkä vitsi vai vakavasti otettavaa musiikkia? Vastaus on: molempia, ja juuri se tekee siitä niin hyvän. Ratlehole todistaa, ettei komediametallin tarvitse olla hölmöä. Sävellys on tiivis, sanoitukset ovat fiksumpia kuin ensisilmäyksellä näyttää, ja tuotanto potkii kunnolla. Nanowar of Steelin tai Ghostin teatraalisten hetkien faneille tämä kappale on herkkupala.
Wienillä on uusi hymni, vaikka se onkin sellainen, jota kaupungin päättäjät eivät ehkä painata mainosjulisteisiinsa. Mutta ehkä juuri se on rehellisin rakkaudentunnustus tälle kaupungille: ottaa se sellaisena kuin se on – äänekkäänä, tupaten täynnä olevana, mutta ytimeltään yhä majesteettisena ja hieman hulluna. Keisari Franz kääntyisi luultavasti haudassaan, mutta vain naputtaakseen tahtia mukana.
