Hiki, turhautuminen ja hymnin odottamaton synty
Elämässä on niitä tiettyjä hetkiä, jolloin puhdas turhautuminen ja arjen kaunistelematon todellisuus törmäävät toisiinsa, sytyttäen luovan kipinän, jota ei voi enää pysäyttää. Juuri tällainen hetki toimi siemenenä Reetoxan uusimmalle musiikilliselle mestariteokselle. Eletään aivan tavallista, ehkä hieman liian harmaata aamua kuntosalilla Melbournen Richmondin esikaupunkialueella. Nokkamies Jason McKee rääkkää itseään juoksumatolla, kärsien pahasta krapulasta ja pakottavasta, melkein epätoivoisesta halusta päästä vihdoin takaisin kuntoon. Ilma on tunkkainen, hiki virtaa, ja motivaatio on vähissä. Se on skenaario, jonka monet meistä tuntevat aivan liian hyvin, taistelu omaa sisäistä laiskuutta vastaan, mutta joka tänä päivänä saisi täysin odottamattoman käänteen.
Aivan hänen viereensä naapurijuoksumatolle asettuu tyyppi, joka ruumiillistaa pinnallisen, itserakkaan kuntosalikävijän absoluuttisen kliseen. Lihaskimppu, joka ei vie tilaa vain fyysisesti, vaan myös akustisesti. Ilman minkäänlaista pidättyväisyyttä tämä mies alkaa kovaäänisesti kerskua naisilla, joiden kanssa hän on jo ollut intiimisti kuntosalilla. Eikä siinä vielä kaikki: hänen monologinsa pyörivät lakkaamatta hänen pankkitilinsä saldon ja vaikuttavan avoautokokoelmansa ympärillä. Krapulaiselle ja muutenkin kärsivälle Jason McKeelle tämä jatkuva sanallinen pommitus on täyttä kidutusta. Tyyppi on yksinkertaisesti liian valtava ja lihaksikas, jotta hänet voisi vain hiljentää. On pakko kuunnella ja imeä itseensä tuota toksista maskuliinisuutta ja rajatonta narsismia.
Mutta juuri tässä toivottomassa, hermoja raastavassa tilanteessa tapahtuu jotain maagista, mikä tekee todellisen taiteen. Tyhjästä, keskellä surisevien juoksumattojen rytmiä ja naapurin onttoa hölynpölyä, Jasonin päässä muotoutuu melodia, sanoitus, kokonainen kappale. Inspiraatio iskee kuin salama. Sen sijaan, että hän jatkaisi ärsyyntymistään, hän keskeyttää treeninsä äkillisesti, juoksee suorastaan paniikissa pukukaapilleen ja laulaa vastasyntyneen idean hätäisesti älypuhelimeensa. Se on 'Demand Perfection' -kappaleen syntyhetki, raidan, joka vangitsee tämän kohtaamisen absurdiuden ja muuttaa sen loistavaksi, räkäiseksi rock-hymniksi. Tämä syntytarina on niin aito ja käsinkosketeltava, että hien ja vihan voi kirjaimellisesti kuulla tippuvan kaiuttimista.
Armoton virheettömän ihanteen metsästys
Kun syventyy 'Demand Perfection' -kappaleen sanoituksiin, paljastuu syvällinen ja samalla kyyninen katsaus modernin yhteiskuntamme arvoihin. Kertosäe 'Got money I demand perfection' ei ole vain pelkkä toisto, vaan mantramainen peili, jota pidetään säälimättä kasvojemme edessä. Se vangitsee juoksumatolla olevan miehen olemuksen, mutta myös kokonaisen sukupolven, joka uskoo, että taloudellinen rikkaus ostaa automaattisesti oikeuden vaatia vastapuolelta ehdotonta virheettömyyttä. Se on maailma, jossa ihmiset alennetaan palkinnoiksi, jossa oikeissa paikoissa olevat kurvit ja virheetön ulkonäkö ovat ainoa valuutta, jolla on dollarin ohella merkitystä. Reetoxa painaa sormensa syvälle tähän yhteiskunnalliseen haavaan ja puristaa kovaa.
Erityisen kiehtovaa on tapa, jolla kappale käsittelee nuoruuden ihannointia. Rivit 'No more 1900 girls / No more twentieth century girls' ovat loistava, melkein tuskallinen kommentti nykyiseen ajanhenkeen. Kyse on kyltymättömästä ahneudesta uutta, nuorta ja kuluttamatonta kohtaan. 1900-luvun naiset karsitaan metaforisesti pois, koska he eivät enää vastaa hypermodernia, sosiaalisen median muokkaamaa täydellisyyskuvaa. Jason McKee esittää tässä olennaisen kysymyksen, joka ulottuu kauas kuntosalin seinien ulkopuolelle: Mitä oikeastaan tapahtuu meille muille? Entä ihmiset, jotka ovat syntyneet 70-, 80- tai 90-luvuilla? Ovatko he tässä uljaassa uudessa maailmassa, jossa vain 2000-luvulla on väliä, yhtäkkiä muuttuneet arvottomiksi?
Sanoitus leikittelee taitavasti oman riittämättömyyden ja rahan vallan välisellä ristiriidalla. 'Im Not much to look at but my bank got em lookin' on rivi, jonka brutaali rehellisyys melkein salpaa hengityksen. Kappaleen päähenkilö, kuntosalin kerskurin innoittamana, on täysin tietoinen omista ulkonäöllisistä puutteistaan. Mutta hän tietää myös, että hänen rikkautensa tekee näistä virheistä näkymättömiä pinnallisen yhteiskunnan silmissä. Se on syvästi surullinen, mutta realistinen kuva ihmissuhteista, joka tässä maalataan. Rakkaus ja kiintymys korvataan transaktioilla, joissa pankkitili sanelee viehättävyyden. Reetoxa paketoi tämän katkeran pillerin musiikilliseen asuun, joka on niin mukaansatempaava, että teeman raskauden voisi melkein sivuuttaa, ellei kuuntelisi tarkkaan.
Maanläheinen soundi ihanan vinksahtaneilla särmillä
Musiikillisesti 'Demand Perfection' on ehdoton voittokulku ja todistaa vakuuttavasti, miksi Reetoxa kuuluu jännittävimpiin tällä hetkellä Australiasta kantautuviin yhtyeisiin. Soundi on maanläheinen, hiomaton ja täynnä raakaa energiaa, jota kaipaa kipeästi nykypäivän usein ylituotetussa musiikkimaisemassa. Siinä ei ole siloteltuja pop-elementtejä eikä keinotekoisia filttereitä, jotka pyöristäisivät kulmia ja särmiä. Sen sijaan bändi tarjoilee rehellistä, käsintehtyä rockia, joka iskee suoraan palleaan. Kitarariffit ovat likaisia ja eteenpäin pyrkiviä, muistuttaen vaihtoehtorockin loiston päivistä, mutta tuoden samalla täysin itsenäisen, modernin vivahteen, joka tekee kappaleesta erehtymättömän.
Jason McKeen laulusuoritus on tämän raidan ehdoton sydän. Hän ei vain laula, hän suorastaan sylkee sanat ulos, halveksunnan, ironian ja ripauksen itseironian ajamana. Hänen äänessään on tämä ihanan vinksahtanut luonne, joka sopii täydellisesti kappaleen absurdiin syntytarinaan. Hänen jokaisesta tavustaan voi kuulla krapulan, turhautumisen ja äkillisen valaistumisen kuntosalin pukukaapilla. Juuri tämä epätäydellinen täydellisyys hänen äänessään vetää kuulijan välittömästi mukaansa. Hän ei yritä kuulostaa klassiselta, silotellulta rocklaulajalta, vaan pysyy uskollisena itselleen ja tarinalle. Juuri tämä aitous tekee 'Demand Perfection' -kappaleesta niin uskomattoman vahvan.
Myös rytmiryhmä tekee loistavaa työtä. Rummut ajavat kappaletta armottomasti eteenpäin, melkein kuin jäljitellen kuntosalin juoksumattojen yksitoikkoista, mutta tasaista surinaa. Basso pumppaa siihen grooven, joka menee syvälle jalkoihin ja pakottaa kuulijan väistämättä nyökyttämään mukana. Se on soundi, joka toimisi livenä pienellä, hikisellä klubilla aivan yhtä upeasti kuin suurella festivaalilavalla. Reetoxa on onnistunut vangitsemaan hetken energian ja valamaan sen musiikilliseen sovitukseen, joka vinksahtaneisuudestaan huolimatta on erittäin tarttuva. Kertosäe palautuu välittömästi mieleen ja kieltäytyy itsepäisesti poistumasta sieltä. Todellinen korvamato, joka ei kuitenkaan koskaan vaikuta halvalta tai laskelmoidulta.
Pankkitilin ja todellisen inhimillisen sisällön välissä
Toinen kappaleen nerokas veto on bridge, jossa vuosikymmenet suorastaan hylätään: 'Born In the 70s - no ! Born in the 80s - no ! Born in the 90s - no ! No ! No ! No ! No !'. Tämä osio ei ole vain musiikillinen huippukohta, joka nostaa jännityksen äärimmilleen, vaan myös sisällöllisesti loistava kommentti kertakäyttöyhteiskunnasta. Kaikki, mikä on saavuttanut tietyn iän, hylätään kategorisesti. Se on huuto ikäsyrjintää vastaan, paketoituna antagonistin ylimieliseen näkökulmaan. Jason McKee käyttää näitä rivejä paljastaakseen tämän ajattelun täydellisen absurdiuden. Kiivaus, jolla 'No!' toistetaan, korostaa tässä kuvatun hahmon tietämättömyyttä ja emotionaalista tyhjyyttä.
Koko teoksen yllä leijuva kysymys on yhtä vanha kuin ihmiskunta itse, mutta se esitetään tässä virkistävän uudessa kontekstissa: Onko raha todella niin tärkeää? Juoksumatolla olevan miehen maailmassa vastaus on selkeä, yksiselitteinen kyllä. Raha ostaa hänelle illuusion täydellisyydestä, se ostaa hänelle virheettömien naisten huomion, se antaa hänen pitää aurinkoa kuin hattua risteillessään kaduilla katto auki. Mutta Reetoxa ei jätä epäilystäkään siitä, että tällainen elämä on lopulta onttoa ja merkityksetöntä. Rivi 'She lets me snort off her curves in my bed room' osoittaa absoluuttisen moraalisen rappion ja dekadenssin, joka kulkee käsi kädessä tämän rajattoman rikkauden kanssa. Se on elämää ylilyönneissä, josta kuitenkin puuttuu kaikki todellinen inhimillinen sisältö.
Maalaamalla näitä äärimmäisiä kuvia Jason McKee pakottaa kuulijan itsetutkiskeluun. Me kaikki olemme osa tätä yhteiskuntaa, me kaikki kohtaamme päivittäin epärealistisia kauneusihanteita ja jatkuvaa painetta olla menestyviä ja varakkaita. 'Demand Perfection' on musiikillinen herätyskello, joka muistuttaa meitä siitä, että todellisia arvoja ei löydy pankkitililtä. Kappale on hymni kaikille niille, jotka eivät ole täydellisiä, joilla on särmiä ja kulmia, jotka ovat ehkä syntyneet 70-, 80- tai 90-luvuilla ja jotka kieltäytyvät alistumasta pinnallisuuden saneluun. Se on kapinallinen teko, paketoituna kolmeen ja puoleen minuuttiin hienointa rock and rollia.
Modernin rockmusiikin hiomaton mestariteos
Yhteenvetona voidaan sanoen, että Reetoxa on toimittanut 'Demand Perfection' -kappaleellaan ehdottoman mestariteoksen. On harvinaista, että kappale toimii samanaikaisesti niin monella tasolla. Se tarjoaa mukaansatempaavan, tanssittavan musiikillisen kuoren, joka jää heti mieleen, ja tarjoaa samalla sanoituksen, joka on syvällinen, yhteiskuntakriittinen ja täynnä ihanaa, tummaa ironiaa. Se tosiasia, että tämä loistava idea syntyi näin banaalista ja turhauttavasta arjen tilanteesta, tekee koko asiasta vain sympaattisemman ja aidomman. Jason McKee on todistanut olevansa paitsi erinomainen muusikko, myös terävänäköinen ympäristönsä tarkkailija, joka pystyy muuttamaan arkipäiväisen hulluuden suureksi taiteeksi.
Meillä Soundnexillä on ollut pöydällämme jo useita Reetoxan kappaleita, ja he ovat yllättäneet meidät kerta toisensa jälkeen omaperäisyydellään. Mutta tällä raidalla he ovat ylittäneet itsensä. Soundi on niin ainutlaatuinen, niin maanläheinen ja rehellinen, ettei siltä yksinkertaisesti voi välttyä. Siinä ei ole keinotekoisia lisäaineita, ei laiskoja kompromisseja. Tämä on rockmusiikkia sen puhtaimmassa, kesyttämättömimmässä muodossa. Bändi on löytänyt markkinaraon, jossa se voi toimia täysin vapaasti, kaukana valtavirran rajoitteista, ja juuri se tekee heistä niin uskomattoman arvokkaita nykyiselle musiikkikentälle. He uskaltavat olla vinksahtaneita, he uskaltavat olla epämukavia, ja heidät palkitaan siitä soundilla, joka on täysin erehtymätön.
Meille on selvää, että 'Demand Perfection' on ansainnut täydet pisteet. Kymmenen kymmenestä pisteestä ei ole tässä vain numero, vaan ilmaus syvimmästä ihailustamme musiikillista teosta kohtaan, joka vakuuttaa ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Reetoxa on kirjoittanut hymnin epätäydellisille, välienselvittelyn aikamme hulluuden kanssa, ja he ovat tehneet sen groovella, joka seuraa meitä vielä pitkään. Kuka tahansa tämän kappaleen kuuleva katsoo taatusti seuraavalla kerralla kuntosalilla naapurijuoksumatoilla olevia ihmisiä eri silmin. Upea suoritus bändiltä, jolta toivottavasti kuulemme tulevaisuudessa vielä paljon enemmän.
