Yli 35 vuoden kokemuksella tuottajana, säveltäjänä ja äänittäjänä Todd Underwood tietää tarkalleen, miten käsintehtyä musiikkia ohjataan. Hänen uusi singlensä ”The New Normal”, joka toimii voimakkaana avaajana hänen albumilleen ”Not Enough – The New Normal”, on kuitenkin paljon enemmän kuin vain käsityöläisenä vankka rock-kappale. Yhdysvaltalainen multi-instrumentalisti käyttää kappaletta syvälliseen, melkein eksistentiaaliseen pohdiskeluun nykyisestä musiikkimaisemasta. Tyylillisesti kappale liikkuu dynaamisessa risteyskohdassa math rockia, emoa ja energistä pop-punkia, ja sitä kantaa tiivis, iskevä tuotanto, joka heijastaa kuuluvasti Underwoodin vuosikymmenten kokemusta studiossa.
Musiikillisesti kappale vakuuttaa monimutkaisten kitarakulkujen ja eteenpäin työntävän rytmisektion tarkalla yhteispelillä. Aloitus yllättää hienovaraisella, melkein matemaattiselta vaikuttavalla riffillä, ennen kuin sovitus purkautuu räjähtäväksi, melodiseksi rock-hymniksi. Tämä äänellinen dynamiikka heijastuu myös kansitaiteen visuaalisessa konseptissa. Kuvitus esittää tyhjää, pystyssä seisovaa lasia heijastavalla pinnalla, jota ympäröivät viileät, melkein steriilit harmaan sävyt. Se symboloi sisäistä tyhjyyttä ja kysymystä siitä, mitä jää jäljelle, kun olennainen viedään pois – visuaalinen metafora, joka harmonisoi täydellisesti kappaleen teemallisen suuntauksen kanssa.
Sisällöllisesti ”The New Normal” suuntautuu kiihkeästi tekoälyn aiheuttamaa inhimillisen luovuuden syrjäyttämistä vastaan. Underwood ei käy tässä teoreettista keskustelua, vaan kuvailee teknologista kehitystä suorana hyökkäyksenä taiteellista identiteettiä vastaan. Jo aloituskysymys ”What makes me me?” asettaa ihmisyksilön tapahtumien keskipisteeseen. Kun tekstin edetessä kuvaillaan, kuinka sielu siirretään koneeseen (”...put it in a machine”), muusikko maalaa synkän kuvan teknologiasta, joka ei ainoastaan kopioi henkilökohtaisia kokemuksia ja tunteita, vaan korvaa ne kokonaan. Toistuva rivi ”Getting us all used to the new normal” toimii tässä yhteydessä painokkaana varoituksena tämän kehityksen hiipivästä yhteiskunnallisesta hyväksynnästä.
Lopussa on erittäin tunteikas protesti, joka saa valtavaa kiireellisyyttä räjähtävästä kitaratyöskentelystä ja intohimoisesta laulusta. Underwood ei tuomitse teknologiaa yleisesti, vaan kehottaa kuulijaa pohtimaan uudelleen inhimillisen luomisvoiman arvoa. ”The New Normal” on siten herättelevä, musiikillisesti vaativa kannanotto, joka herättää kysymyksen siitä, voivatko nopeus ja tehokkuus koskaan korvata aidon taiteen sielua.
